keskiviikko 1. elokuuta 2012

Emohipsterjonne

Niin, tämä päivä nyt ei ollut mitään suurinta herkkua. Herään neljältä päivällä vanhempieni huutoihin, vaikkakin he pyysivätkin vain kahville. Toisaalta, he pyysivät 20 sekunnin välein. No, raahauduttuani ylös ja juotuani kahvit, istahdan television ääreen pieneksi hetkeksi ja eihän sieltä mitään tietenkään tule. Siirryn siis alakertaan aina niin rakkaan tietokoneeni ääreen, ja saan tietää ettei entinen tyttöystäväni halua enää minulta minkäänlaisia yhteydenottoja. Sen jälkeen äitini tulee tavalliseen tapaansa huoneeni kunnosta suivaantuneena valittamaan ja syyttelemään minua, ja tämä alkaa nyt kerääntyä hieman. Onneksi Sir William pääsee jalkavammallaankin seurakseni ottamaan ennen mainitsemastani ensimmäisestä kunnon piissistämme kuvaa, hyvä kaverihan hän on. Lähden ulos sanoen että menen vähän Williamia vastaan, ettei hänen tarvitse ovelle asti vaivautua. Oikeasti kyllä halusin vain lähteä tästä talosta mahdollisimman paljon pois juuri sillä hetkellä. Siskon järjestelmäkamera kädessä alan ottaa kuvia kadulla vihdoin kohdanneeni Sir Williamin laudasta. Tosiaan, kallot kuultavat todella tyylikkäästi punaisen sprayn alta, ja hänellä on jo ideoita ystävien nimmareista laudan pohjassa, ja olisihan se tosiaan hienoa. Lähdemme siis kuvaa ottamaan, ja puhumme nyt suurimmaksi osaksi siitä, mitä minulle on tänään tapahtunut. Eihän se mukavin aihe ollut, mutta kyllä se sydämeltä täytyi saada. Hienojen otosten jälkeen oli tunnelma jo hieman keventynyt, ja ideoimme yhdessä, että Juppihippipunkkarista täytyisi tehdä sekä 2000- että 2010-luvun versiot, ja sainkin Emohipsterjonnen työtaakakseni, saatte sen lukea sitten huomenna. Saavuin kotiin, ja ilta ja lopulta myös yö kuluu keskustellessani mukavien ystävieni kanssa ja uuden graffaseikkailunkin sain setvittyä. Sir William lähettää minulle arvoituksia, mutta eihän tämä kärpäsaivo mitään niistä ratkaise, joudun vaan aina toistamaan "No kerro". Mutta toivottavasti tämä yö (aamu) kuluisi, pitäisi nimittäin taas äidin kanssa kaupassa käydä, herätys kuulemma sitten kymmeneltä. Ehkä tämä päivitys selkeyttää mieltäni, tai antaa sen ainakin levätä hetken. Joka päivä ja joka ikinen yö, sinua ajattelen, kuten Eput sanoivat, ja ajateltavaa minulla tänään on riittänyt ja riittää vieläkin. Huomenta vaan kaikille.

                                                       Plusminus0, REPRESENT!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti