Monarchy

Kaikkihan alkoi siitä, kun William sanoi haluavansa skeitata. Ei oppia temppuja, halusi vain laudan, jolla pääsisi paikasta A paikkaan B. No, minullahan oli juuri tarkoitukseen sopiva lauta, jota en ollut käyttänyt sitten ollenkaan, taitoa kun ei ole riittänyt varmaan kymmeneen vuoteen. Williamin ajateltua etteivät pohjan pääkallot sopisi hänelle, maalasi hän pohjan punaiseksi (vaikkakin ne pääkallot siitä kuulsivatkin läpi). Hän saapuu ovelleni perjantaina, minä hemmetin väsyneenä ojennan hänelle laudan, laitan kengät ja lähdemme Sprayluukkuun. Pienten pakollisten ongelmien jälkeen putiikki löytyy, ja maalit ostetaan, vaikkakin hieman jännittyneenä ja nolostuneena. Ja kyllä, jouduimme palaamaan, koska capit unohtuivat, IHAN SAMA!

.... No, kuitenkin, sitten kuulen lauantaina suru-uutiset. Sir William on mennyt telomaan reitensä laudalla ( koska skeittaus ostoskassien kanssa on niin hemmetin järkevää) ja ei pääsekään maalaamaan suunnittelemaamme Monarchy-graffaa. No, siirrytään ajassa eteenpäin seuraavaan iltaan: arvioni kellon ajasta on väärä, ja ihmettelen miksi Sir William kertoo lähtevänsä tunnin aikaisemmin kuin luulin. Kauheella kiireellä sitten vaan taskulamput, juomat sun muut kassiin maalien sekaan, ja lähdemme kävelemään äitini varoitusten jälkeen kohti Leinolaa. Ei niin pitkältä tuntuvan kävelymatkan jälkeen istahdamme ruohopenkalle betoniluolien viereen ja katsomme kun autot ajavat välillä ohi. Musiikki saa Williamin sekaisin ja menemme niin FTP:nä tanssimaan old school suomiräppiin ja Liekehtivään Sikiöön autotielle. Välillä heittelemme sinne kiviä ja puhumme ystävistä ja unelmista. Lopulta on aika sille mitä olemme molemmat odottaneet: ensimmäinen yhteinen piissimme. Vaikka capit eivät ehkä toimineet aina niinkuin olisimme toivoneet, keltaisen fatin ollessa aika skinnyä ja mustan skinnyn ollessa hemmetin fattiä, saimme silti työn valmiiksi, vaikka pieniä ongelmia olikin. Ja siinä se komeili, ja vielä tagit sekä tekijöiltä että tietysti PlusMinus0 nimeen. Kuvia graffasta oli mahdotonta ottaa siinä valaistuksessa, joten lähdimme suosiolla takaisin kotiin, tai siis, sen jälkeen kun William on ohjannut minua puoli tuntia väärään suuntaan aivan hemmetin pitkää ja pimeää tietä. Ukkonen iskee kerta toisensa jälkeen, mutta teimme sovinnon että se kiertää Kaukajärven ja Annalan välistä, eikä näin osu meihin. Ja kyllähän se sopimus onnistui, ainakin minun kohdaltani. Yritin pyytää Williamia meille yöksi, ettei venähtäneellä reidellä tämmöisessä ilmassa joutuisi kotiin kävelemään, mutta tunnetusti hän ilmaisi mielipiteensä hyvin pane poliisia-tavalla kieltäytymällä kohteliaasti. No, netti on kaatunut, Facebook ei toimi tietenkään, mutta pakkohan se on tarkistaa että veli on kunnossa. Ja soiton jälkeen voin rauhoittua ja viettää tunnin pari vanhojen Aku Ankan Taskukirjojen kanssa, kunnes taas neljältä nukahdan omine ongelmineni. Vaikka graffa ehkä minun puoleltani epäonnistuikin hieman, oli se silti kokonaisuutena onnistunut, ja kyllä minustakin hyötyä oli. Täytynee vaivautua luoliin ottamaan siitä kuva, mutta pitänee siitä keskustella vielä Williamin kanssa. Päivänjatkoja.

Sir William ja nostalgian kaipuu

Niin, vaikka Yksinäinen Filosofia onkin blogini nimi, sain tänään viettää aikaa hienon monarkistiystäväni Sir Williamin kanssa. Herään pari tuntia aikaisessa siitä lähtöajasta, mitä olin ajatellut, yritän nukkua vielä, muttei onnistu. Nousen vihdoin ylös, otan fyrkan ja muut kamppeet mukaan, ja eikun Vehmaisten mummolähiöön. Siellä Sir William jo odottaa kahden lammaseläimensä kanssa, ja pienen keskustelun sekä ihanan cappuccinokupposen jälkeen lähdemme valloittamaan Suomen seiniä... ai niin, maalit puuttuu. No, ei muuta kun Rautiaan Paununomistusilmeillä ja kävelemme väärälle "kassalle". Oikea kassa löytyy ja kävelemme kassaneidin eteen, niinkuin ostettaisiin spraypulloja joka päivä. Astumme ulos, ja haemme kapitalistisesta salaliitosta (McDonaldsista) juotavaa. Sitten 22:lla matkamme sateiseen keskustaan alkaa. Voisin sanoa, että kun graffojen tekemistä eeppisillä tehtailla kesti vain noin 10 minuuttia, oli matkassa parasta hienot pane poliisia-kävelyt Pispalaan. Tai jonnekin. Ei meillä kummallakaan ollut minkäänlaista ajatusta siitä, minne olimme menossa. Mutta sama se, selviydyimme perille, ja vaikka rikoinkin spraypullon, sai siitä sentään jonkinlaista iloa. Sir William ownasi minut täysin omalla teoksellaan, mutta annettakoon minulle anteeksi ensimmäisen kerran ja tilanpuutteen vuoksi. Pitkän bussimatkan ja sitä ainakin tuhatkertaisesti eeppisemmän nostalgisen musiikkikeskustelun jälkeen huomasin, että ehkä tuosta Williamistakin on arvostamaan kunnon rappia. Hienoa se on, kun huomaa että kivenkova suomirokkari pystyy suoralla naamalla kuuntelemaan Fintelligensiä. Tämä trippi oli niin nostalgista venkoilua, että sehän vedetään uusiksi, vaikkakin betoniluolissa, muttei sillä väliä. Niinkuin Fintelligens itse kirjoitti: "Matka jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä." Toivottavasti minun teoksistani on edes johonkin seuraavalla kerralla. Maalitkin melkein loppuivat. No jaa, ehkäpä sitä förskottia jostain kuuluu, toivotaan ainakin niin. JISMAEL AND SIR WILLIAM, REPRESENT!

Sateinen päivä

Niin, luokkamme siis pääsi kokoontumaan suurten järjestelyjen jälkeen, vaikkakin hieman pienimuotoisesti. Huono läppä+mahtavat ihmiset+leipomukset = awesomeness. Valitettavasti Rosiksessa oli juuri sopivasti satanut ja alustana olleista vilteistä/kauluspaidoista pystyi puristamaan parisen litraa vettä. Ja kyllä, vaikken luullut että tämä olisi miehille ongelma, valkoisista housuistani näkyi läpi. Noh, fuck the police, ajattelin ja siirryin kävelyn ja bussin kautta ystäväni porvariasuntoon. Tunnit kuluivat, ja lopulta tuli valitettavasti aika lähteä kotiin :'( Mukavaa tietysti oli se, että motorisoidut ajoneuvot omaavat ystäväni ohittivat minut varsin kettuillen odottaessani bussia :D No jaa, samahan se minulle.

Äänittää pitäs tavaraa, ja graffojakin mennä tekemään jossain kohtaa tehtaalle, kiirettä siis pitää.

Huolehdin kai liikaa ihmisistä, niinhän se on, mutten voi sanoa tuolle lauseelle hyvin yleistä "niin on aina ollut"-jatketta, koska sehän olisi vale, ja minähän, mitä arvokkain lukija, en valehtele. Paitsi kun se on kivaa. Niin, joskus olisi vain mukavaa olla välittämättä ihmisistä.