maanantai 30. heinäkuuta 2012

Monarchy

Kaikkihan alkoi siitä, kun William sanoi haluavansa skeitata. Ei oppia temppuja, halusi vain laudan, jolla pääsisi paikasta A paikkaan B. No, minullahan oli juuri tarkoitukseen sopiva lauta, jota en ollut käyttänyt sitten ollenkaan, taitoa kun ei ole riittänyt varmaan kymmeneen vuoteen. Williamin ajateltua etteivät pohjan pääkallot sopisi hänelle, maalasi hän pohjan punaiseksi (vaikkakin ne pääkallot siitä kuulsivatkin läpi). Hän saapuu ovelleni perjantaina, minä hemmetin väsyneenä ojennan hänelle laudan, laitan kengät ja lähdemme Sprayluukkuun. Pienten pakollisten ongelmien jälkeen putiikki löytyy, ja maalit ostetaan, vaikkakin hieman jännittyneenä ja nolostuneena. Ja kyllä, jouduimme palaamaan, koska capit unohtuivat, IHAN SAMA!

.... No, kuitenkin, sitten kuulen lauantaina suru-uutiset. Sir William on mennyt telomaan reitensä laudalla ( koska skeittaus ostoskassien kanssa on niin hemmetin järkevää) ja ei pääsekään maalaamaan suunnittelemaamme Monarchy-graffaa. No, siirrytään ajassa eteenpäin seuraavaan iltaan: arvioni kellon ajasta on väärä, ja ihmettelen miksi Sir William kertoo lähtevänsä tunnin aikaisemmin kuin luulin. Kauheella kiireellä sitten vaan taskulamput, juomat sun muut kassiin maalien sekaan, ja lähdemme kävelemään äitini varoitusten jälkeen kohti Leinolaa. Ei niin pitkältä tuntuvan kävelymatkan jälkeen istahdamme ruohopenkalle betoniluolien viereen ja katsomme kun autot ajavat välillä ohi. Musiikki saa Williamin sekaisin ja menemme niin FTP:nä tanssimaan old school suomiräppiin ja Liekehtivään Sikiöön autotielle. Välillä heittelemme sinne kiviä ja puhumme ystävistä ja unelmista. Lopulta on aika sille mitä olemme molemmat odottaneet: ensimmäinen yhteinen piissimme. Vaikka capit eivät ehkä toimineet aina niinkuin olisimme toivoneet, keltaisen fatin ollessa aika skinnyä ja mustan skinnyn ollessa hemmetin fattiä, saimme silti työn valmiiksi, vaikka pieniä ongelmia olikin. Ja siinä se komeili, ja vielä tagit sekä tekijöiltä että tietysti PlusMinus0 nimeen. Kuvia graffasta oli mahdotonta ottaa siinä valaistuksessa, joten lähdimme suosiolla takaisin kotiin, tai siis, sen jälkeen kun William on ohjannut minua puoli tuntia väärään suuntaan aivan hemmetin pitkää ja pimeää tietä. Ukkonen iskee kerta toisensa jälkeen, mutta teimme sovinnon että se kiertää Kaukajärven ja Annalan välistä, eikä näin osu meihin. Ja kyllähän se sopimus onnistui, ainakin minun kohdaltani. Yritin pyytää Williamia meille yöksi, ettei venähtäneellä reidellä tämmöisessä ilmassa joutuisi kotiin kävelemään, mutta tunnetusti hän ilmaisi mielipiteensä hyvin pane poliisia-tavalla kieltäytymällä kohteliaasti. No, netti on kaatunut, Facebook ei toimi tietenkään, mutta pakkohan se on tarkistaa että veli on kunnossa. Ja soiton jälkeen voin rauhoittua ja viettää tunnin pari vanhojen Aku Ankan Taskukirjojen kanssa, kunnes taas neljältä nukahdan omine ongelmineni. Vaikka graffa ehkä minun puoleltani epäonnistuikin hieman, oli se silti kokonaisuutena onnistunut, ja kyllä minustakin hyötyä oli. Täytynee vaivautua luoliin ottamaan siitä kuva, mutta pitänee siitä keskustella vielä Williamin kanssa. Päivänjatkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti